Karjalan kunnailla

28.10. klo 18:00
Lappeen Marian kirkko

Lokakuussa Veljeskuorot Viipurin Lauluveikot ja Karjalan Laulu-veikot yhdistävät voimansa ja järjestävät yhteiskonsertin Lappeen Marian kirkossa.

Karjalan Laulu-Veikot on vanhin yhtäjaksoisesti toiminut mieskuoro Etelä-Karjalan alueella. Kuoro on perustettu 14. lokakuuta 1940 Lappeenrannassa hotelli Patriassa.

Suomen vanhimpiin kuoroihin kuuluva mieskuoro Viipurin Lauluveikot perustettiin 1897 Viipurissa. Kuoron nimi oli alkujaan Wiborgs Sångarbröder mutta suomennettiin vuonna 1919 nimeksi Viipurin Laulu-Veikot (W.S.B). Sotien jälkeen, vuonna 1945, Viipurin Lauluveikot kotiutui pääkaupunkiin.

Vaikka molemmat kuorot kuuluvat Suomen vanhimpiin yhtäjaksoisesti toimiviin mieskuoroihin se ei suinkaan tarkoita, että olisimme jotenkin ajasta jälkeenjääneitä. Kuorot ovat jatkuvasti uusiutuneet niin laulajien kuin ohjelmistojenkin osalta - toki perinteitä kunnioittaen.

Yhteiskonsertin ohjelmistossa kuullaan karjalaisten sävelmaisemien kotoisimpia säveliä mm. P. J. Hannikaiselta ja Heino Kaskelta.

Oman aikamme lauluja ei myöskään ole unohdettu, vaan perinteisten mieskuoroklassikoiden rinnalla esille pääsevät nykysäveltäjien ajankohtaiset rytmit.

Konsertin johtavat Nadja Härkönen ja Ilkka Aunu.

Karjalan kunnailla konsertti Lappeen Marian kirkossa lauantaina 28.10. klo 18:00 alkaen. 
Tervetuloa kuulemaan mieskuoromusiikkia siitä parhaasta päästä!

 Vapaa pääsy, Käsiohjelma 15 €